Deguilla on hyvin monipuolinen viestintä. Tähän kohtaan pyrin jatkossakin lisäämään kaiken mahdollisen mitä tiedän omien lemmikkieni käyttäytymisestä.

 IMG_0455.jpg

 

Hampaiden narskutus: Kun degu on tyytyväinen se narskuttaa hampaitaan yhteen. Etenkin degujen rapsutellessa toisiaan tätä esiintyy. Myös silloin kun itse rapsuttelen mussukoitani. 

Heiluva häntä: Olen tulkinnut tämän olevan valppaan ja jännittyneen, kenties hieman ylienergisen degun tapa. Faunattaresta saadun degu-lehden mukaan urosdegu heiluttaa usein häntäänsä välittömästi ennen parittelua.

Häntä ylhäällä: Degu on valpas ja kokee olonsa uhatuksi.

Häntä ylhäällä, takamus esiin: Kun toinen degu nostaa hännän ja takamuksen esiin toista päin olen tulkinnut tämän vastaan panemiseksi. Usein tilanteena on siis se,että toinen on juuri syömässä ja toinen tulee häiritsemään tämän ruokailua. Silloin ruokaileva degu nostaa hännän ja takamuksen esiin toista päin ja tehostaa inisevällä äänellä haluavansa syödä yksin.

Inisevä ääni: Muistuttaa mielestäni lapsen kitisevää vastustelua, mutta vain degun kielellä. Tätä esiintyy esimerkiksi kun degut ovat samaan aikaan ruokakupilla.

Pulputtava kujerrus: Kun degut ovat tyytyväisiä ne ääntelevät hauskasti pulputtaen toisilleen. Keskustelut ovat toisinaan hyvin pitkiäkin ja ääni nousee vaihtelevasti kimeästä matalaan.

Korkea "tsik": Varoitusääni, kun degu tuntee olevansa uhattuna.

Sirkutus: Kuuluu usein parittelun aikana etenkin urosten ääntelyyn.

HaukuntaYleensä urosdeguille kuuluva ääntely. Tämä on melko äänekäs ja toistuva ääni, joka voi jatkua tuntikausia. Uros haukkuu astuttuaan naaraan. Degu kertoo haukunnalla muille uroksille valloituksestaan.

Rummutus: Degu lyö nopeasti jalkaansa maahan. Sitä käytetään varoitukseksi uhkaavassa tilanteessa. Tämä on harvinainen piirre lemmikkideguille ja tapa esiintyy yleensä vain luonnonvaraisina elävillä yksilöillä.